Kansankodin historiaa, osa I

Julistan tämän viikon blogissani hyvinvointivaltion viikoksi. Tämän kunniaksi julkaisen viikon aikana jatkokertomuksen ruotsalaisen hyvinvointivaltion historiasta. Tänään on vuorossa kertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?”.

 

Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?

Ruotsi tuli 1900-luvulla tunnetuksi kansankodistaan. Muun muassa amerikkalaisen journalistin Marquis Childsin mukaan Ruotsi muodosti kylmän sodan jakamassa maailmassa toimivan keskitien kapitalismin ja kommunismin välillä. Tanskalaisen Gøsta Esping-Andersenin klassikoksi muodostuneen hyvinvointivaltioluokittelun mukaan Ruotsi oli malliesimerkki sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltiosta. Sosiaalidemokraattinen malli toimii vaihtoehtona konservatiiviselle ja liberaalille versiolle. Yhtenä omintakeisuutena tälle pohjoismaiselle mallille on universalismi, jossa koko porukka eli useimmiten kansakunta saa samat edut. Tähtäin ei siis Ruotsissakaan ole ollut vain apua tarvitsevien auttamisessa, vaan ennemminkin hyvän ja tasa-arvoisen yhteiskunnan luomisessa. Tätä yhteistä projektia alettiin kutsua poliitikkojen toimesta kansankodiksi (folkhemmet).

Sosiaalidemokratian ja työväenliikkeen historiaan kuuluu vahvasti internationalismi. Marx ja Engels totesivat vuonna 1848 julkaistussa Kommunistisessa manifestissa, että kaikkien maiden proletaarien tulisi liittyä yhteen. Pari vuotta aikaisemmin Engels oli jo todennut, että työväenluokalla oli paikasta riippumatta samat intressit, yhteinen vihollinen ja yhteiset ongelmat. (Hobsbawm 1988, 8) Työväenliikkeen tunnuslauluna 1800-luvulta lähtien tutuksi tullut L’Internationale – kansainvälinen alleviivaa näitä ihanteita yhteneväisestä työntekijöiden luokasta ja kansallisvaltioiden kumoamisesta.

Toki sosialistit eivät olleet internationalisminsa kanssa yksin. Itse asiassa monet 1700- ja 1800-luvun ajattelijoista näki tulevaisuuden ilman valtioita. Kansallisvaltiot näyttäytyivät muun muassa John Stuart Millille ainoastaan välivaiheeksi, ihmiskunta oli matkalla lokaalista globaaliksi.

Kansainvälisyys näyttäytyi vahvasti myös työväenliikkeen ja sosialismin leviämisessä. 1800-luku oli ennennäkemättömän liikkumisen vuosisata, ja kasvava määrä liikkuvista henkilöistä kuului työväenluokkaan. Eric J. Hobsbawm korostaa, että juuri matkamiehet, maahanmuuttajat ja paluumuuttajat olivat erottamaton osa työväenliikettä. Ei ollut myöskään poikkeuksellista, että liikkeen varhaiset johtohahmot saattoivat häärätä useassa eri maassa samanaikaisesti, mistä Rosa Luxemburg näyttäytyy hyvänä esimerkkinä. (Hobsbawm 1988, 9–10.)

solidarity-of-labour

Tämä kaikki herättää ihmettelemään ruotsalaista työväenliikettä. Miten ruotsalainen työväenliike muuntautui ajamaan kansankotia eli siis ruotsalaisen kansan yhteistä valtiota, jossa työväenliike teki yhteistyötä porvareiden kanssa ja salli myös näiden ajaa omia etuaan ? Tämä kansankoti oli tarkasti rajattu, ja sen hedelmät oli tarkoitettu vain ruotsalaisen yhteiskunnan jäsenille. Hylkäsikö ruotsalainen työväenliike kansainvälisyyden jalon aatteen, vai onko se koskaan sellaisesta edes välittänyt ? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan jatkokertomukseni seuraavissa osissa.

Ennen kuin innostumme syyttelemään ruotsalaisia työväenliikkeen harhateille johtamisesta, on syytä vilkaista työväenliikkeen yleisen kehityksen historiaan. Hobsbawm on nostanut esille työväenliikkeeseen liittyneen paradoksin. Ajan saatossa työväenliike onnistui yleisesti saamaan läpi useita yhteiskunnallisia parannuksia ja oikeuksia. Tästä johtuen työväenliike herätti samanaikaisesti kannattajiensa keskuudessa uskoa sekä kansainväliseen liikkeeseen että loi nationalistisia tunteita. (Hobsbawn 1988, 11–16.)

Esimerkkinä Hobsbawm käyttää kotimaataan Iso-Britanniaa, jossa työväenluokka alkoi käyttäytyä kunnon kansalaisen tavoin saatuaan kansalaiselle kuuluvat oikeudet. Tämä selittää miksi työväenluokkaan ja työväenliikkeeseen kuuluneet miehet tarttuivat vapaaehtoisesti aseisiin maailmansodan puhjettua vuonna 1914 ja vannoivat puolustavansa kotimaataan tappamalla toisen maan työväenluokkaan kuuluvia. (Hobsbawm 1988, 11–16.) Tämä kehitys ei varmasti noudattanut Marxin ja Engelsin ajatuksia kansainvälisestä työväenluokasta ja historian kehityksestä.

Englantilaisia vapaaehtoisia Lontoossa 1914.

Englantilaisia vapaaehtoisia Lontoossa 1914.

Voidaankin todeta, ettei työväenliike koskaan esittäytynyt puhtaana versiona Marxin ja Engelsin kirjoituksista. Ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen sai monet sosialistit muuttamaan suhtautumistaan omaan kansallisvaltioon myönteisemmäksi. (Berman 2009, 564–568) Myös ruotsalainen työväenliike oli oma sovelluksensa työväenliikkeiden joukossa. Ja myös siihen vaikutti Hobsbawmin esittelemä paradoksi, kasvavien oikeuksien myötä samaistuminen kansakuntaan tuli helpommaksi.

Huomenna julkaistavassa juttusarjan toisessa osassa tarkastelen tarkemmin ruotsalaisen työväenliikettä. Stay tuned !

 

Lähteet :

Berman, Sheri, The Primacy of Politics. Social Democracy and the Making of Europe’s Twentieth Century. 2006 Cambridge University Press.

Childs, Marquis, Sweden: The Middle Way. 1962 London: Faber & Faber.

Hobsbawn, Eric. J., Working-class internationalism. In van Holthoon, Frits & van der Linden, Marcel, Internationalism in the labour movement 1830–1940. The Netherlands 1988, E.J Brill.

Marx, Karl & Engels, Friedrich, The Communist Manifesto, 1993 Project Gutenberg. Julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1848.

3 comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s