Aikalainen

HS:n ongelmana jälleen opiskelijat

HS tekee sen jälleen! Pääkirjoituksessaan Hyvä, jos hallitus vihdoin tekee jotain 8.8.2013 valtakunnan ykkösaviisi ottaa kantaa opintotukeen. Ei sinänsä yllätä, että lehti näkee pitkien opiskeluiden olevan yksi syy valtakunnan huonoon jamaan. Ja ratkaisu on – jälleen kerran – opintotuen rajaaminen:

”Esimerkiksi opintotukeen saattaa tulla muutos, joka kannustaa suorittamaan tutkinnon nopeammin. Tätä yritettiin viime kevään kehysriihessä, mutta vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki torjui hankkeen ja vielä laski sen saavutuksekseen kehysriihen tiedotustilaisuudessa.” HS 8.8.2013

Paavo on siis pahis. Hän auttaa opiskelijoita lorvimaan pidempään korkeakoulussa. (Jos nostaa opintotukea 9 kuukautta vuodessa, tukea riittää kuudeksi vuodeksi. Viisi on useimmissa yliopistotutkinnoissa tavoitevalmistumisaika, yläraja on seitsemän.)

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan tällä hetkellä yliopistojen ylemmän korkeakoulututkinnon mediaanisuoritusaika on 6,3 vuotta ja ammattikorkeakoulututkinnon 3,8 vuotta.

HS haluaa rajata opintotukea sen perusteella, että opiskelijat suorittaisivat tutkintonsa nopeammin. Mutta kuinka loogista on, että opiskelija jättäytyy opiskelemaan ”ylimääräistä” sen vuoksi, että hän tienaa maksimissaan 3,7 euron ”tuntipalkkaa” (opintoraha + asumislisä = 499,6e/kk ja 5 op = 135h)? Tällä tuntipalkalla voi elää lokoisasti kuusi vuotta. Jos työtä olisi tarjolla, eikö vähänkin rahaa ajatteleva ihminen valmistuisi ja ottaisi paikan vastaan?

Ajatuksen logiikka, että opintotuen heikentäminen nopeuttaa opiskeluja, on jokseenkin käsittämätön. Eikö nyt jo riittämättömän opintotuen leikkaaminen aiheuta joko lainanottamisen tai sitten työskentelyn lisääntymisen opintojen ohella? Koska tulevaisuuden työpaikka on monille opiskelijoista epävarma (HS uutisoi itse, kuinka syksy täyttyy yt-neuvotteluista), ja valmistumisen jälkeen monia odottaa perheen perustaminen, asunnon hankkiminen ja auton ostaminen, harva haluaa kuormittaa taakkaansa syömällä velaksi. Halu ottaa lainaa olisi toki eri, jos opiskelija voisi olla varma takaisinmaksukyvystään.

Koska laina ei kiinnosta, monet tekevät töitä opiskeluiden ohella. Tämä ei nopeuta opiskeluita. Mutta usein unohdamme, että nämä opiskelijathan ovat opiskeluidensa ohella siis jo työelämässä. Osa tekee sellaisia hanttihommia, joihin Suomessa koskevat vain ahkerimmat. Osa on jo mukana ”oman alansa” töissä. Molemmat ryhmät ovat yhteiskunnalle tärkeitä. Lisäksi yritykset arvostavat työkokemusta. Haluatko sinä palkata nuoren, joka ei ole tehnyt useaan vuoteen lainkaan oikeita töitä, mutta jolla on diplomi? Niinpä.

Yksi itseäni häiritsevä ajatus on se, että pitkät opinnot olisivat automaattisesti ongelma tai tyhjäntoimittamista. Tehokas ja hyödyllinen ihminen ei ole automaattisesti sellainen, joka valmistuu maisteriksi alle viidessä vuodessa. Laaja-alaisuudesta puolestaan voi olla sekä yksilölle että yhteiskunnalle hyötyä. Vaikkakin ymmärrän HS:n näkökulman: nykytoimittajilta ei tunnuta pahemmin odotettavan laaja-alaista sivistystä ja analyyttistä otetta.

Sitä paitsi on osoitettu, että suomalaiset korkeakouluopiskelijat pääsevät eurooppalaisia kollegoitaan nopeammin ”oman alan” töihin. Muun muassa työelämän tutkija Pasi Pyöriä sivuaa tätä Aikalaisen haastattelussa, ja toteaa: ”Poliittisella taholla on se väärinymmärrys, että tässä nykyisessä systeemissä olisi jotakin pielessä. Heidän kannattaisi vähän tarkemmin tutustua tutkimuksiin”. Tätä suosittelen myös HS:lle. Aloittaa voi vaikka työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusta Opiskeluaikainen työssäkäynti ja sen vaikutukset.

Jos kuitenkin halutaan lyhentää opiskeluaikoja, ei opintotuen leikkaaminen ole oikea ratkaisu.

Opintotuki mahdollistaa ihmisille edes jonkinlaisen toimeentulon opiskeluiden aikana. Tämän ja lukukausimaksuttomuuden vuoksi vähävaraisilla on paremmat mahdollisuudet opiskella ja kohota yhteiskunnan tikkailla. Suomalaisten korkea koulutustaso nostetaan monissa kilpailukyselyissä merkittäväksi tekijäksi. Miksi siis purkaa opintotukijärjestelmää, joka omalta osaltaan mahdollistaa Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn?

Lopettakaa nyt se opiskelijoiden syyllistäminen! Suuret ongelmat ovat jossain aivan muualla.

Viha, taloudellinen hyöty ja akateeminen vapaus

Akateeminen maailma elää mielenkiintoisia aikoja. Yliopistouudistus on herättänyt keskustelua akateemisen vapauden nykytilasta. Keskusteluun voi tutustua muun muassa lukemalla Pertti Ahosen, Paul-Erik Korvelan ja Kari Palosen toimittaman kirjan Uusi yliopisto – yritys, puolue, vai oppineiden tasavalta? Myös esimerkiksi sosiaalipolitiikan emerita Briitta Koskiaho on Aikalaisessa nostanut esille ongelmat  markkinoistamisen ja vapauden välillä. Kun tieteen tulee tuottaa maksimaalinen voitto eli olla sovellettavissa yhteiskunnan ja yritysten tarpeisiin, ei kotimaiselle perustutkimukselle jää aikaa.

Ongelmana rahoittajan ja tieteentekijän läheisessä suhteessa voi hyvinkin olla julkisen keskustelun tila. Jos tutkimustulokset eivät tyydytä rahoittavaa osapuolta, voi tieteentekijä joutua pahaan välikäteen: suututtaako pomo osallistumalla keskusteluun vai vaietako omista tuloksista? Esimerkkinä tällaisesta tapauksesta VTT:n toiminta, jossa organisaatio rajoitti kahden tutkijansa sananvapautta. Nämä tutkijat olivat ”väärää” mieltä energiantuotannosta.

Akateemista vapautta yritetään rajoittaa myös toisesta suunnasta. Helsingin Sanomat uutisoi tänään, kuinka akateemisia tutkijoita uhkaillaan Suomessa. Helsingin Sanomien haastattelemista 16:sta rasismia, maahanmuuttoa tai monikulttuurisuutta tutkivasta tieteentekijästä kahdeksan kertoo rajoittavansa julkisia esiintymisiään, sensuroivan puheitaan ja pelkäävänsä keskustelutilanteiden häiriköintiä. 14 tutkijoista on saanut vihapalautetta.

Tommi Niemisen juttu "Näin suljetaan suut" Helsingin Sanomissa 10.3.

Tommi Niemisen juttu ”Näin suljetaan suut” Helsingin Sanomissa 10.3.

”Pelon kanssa on raskasta elää. Tiedän, että monet maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta tutkivat eivät enää anna lausuntoja medialle. Tämä vinouttaa yhteiskunnallista keskustelua, jos muutamat rohkeat tutkijat aina kommentoivat maahanmuuttoon liittyviä aiheita”, toteaa nimetön tutkijan Hesarin jutussa.

Jyväskylässä 30.1.2013 tapahtunut hyökkäys Äärioikeisto Suomessa –kirjan keskustelutilaisuudessa ei ole ainoa syy pelon lisääntymiseen tutkijoiden keskuudessa. Helsingin yliopiston tutkija kertoo, kuinka hän on saanut öisiä murhauhkauksia puhelimitse ja kuinka joku lähetti hänen työpaikalleen kirjeitse valkoista pulveria. Toisen tutkijan lasta on uhkailtu. Kolmanteen tutkijaan kohdistuneesta uhkailusta kiinnostui Suojelupoliisi.  Tämänkaltainen toiminta on ensinnäkin laitonta, mutta myös erittäin ala-arvoista.

Nykymaailmassa tutkijoiden osallistuminen julkiseen keskusteluun ei ole suinkaan itsestään selvää. Osa jättäytyy syrjemmälle vihan ja väkivallan pelossa. Toiset pelkäävät ristiriitoja rahoittavan osapuolen kanssa. Kolmansilla ei ole tähän aikaa, sillä julkiseen keskusteluun osallistuminen on pois siitä ajasta, jonka voisi käyttää kansainvälisten julkaisujen kirjoittamiseen. Kuitenkin monimutkainen yhteiskuntamme tarvitsee akateemista keskustelua. Monet yhteiskunnalliset kysymykset, kuten maahanmuutto, rasismi, energiapolitiikka, ovat hyvin monimutkaisia ja vaikeita. Tiedemaailma ei saa jättäytyä keskustelun ulkopuolelle.

Helsingin Sanomien kuvitusta 10.3.

Lasse Rantasen kuvitusta Helsingin Sanomissa 10.3.