ay-liike

Kadonneen aarteen tutkija

Parhaimmillaan historiantutkimus on todella jännittävää! Sellaista se oli muun muassa kesällä 2013, jolloin kirjoitin tilaushistoriaa Pitkäniemen mielisairaalan ammatillisesta järjestäytymisestä. Olimme julkaisseet Nokian Uutisissa ilmoituksen, jossa haimme lähdeaineistoa paikalliseen ay-toimintaan liittyen; ikinähän ei voi tietää, millaisia kokoelmia ihmisillä on kotonaan. Täytyy myöntää, että itse odotin saaliiksi lähinnä vanhoja valokuvia, joten voitte kuvitella ihmetykseni kuullessani, että nokialainen pariskunta halusi luovuttaa tutkimuskäyttöön ammattiyhdistyksen pöytäkirjat vuosilta 1917–1918 !

Pitkäniemen Palveluskunnan osaston pöytäkirjat, joiden olemassaolosta tai säilymisestä ei siis ollut tiedetty yleisesti, oli löydetty 1970-luvulla omakotitaloremontin yhteydessä. Kirja oli piilotettu nokialaisen mökin vintin välikattoon yhdessä ruudin, valokuvien ja sytytyslangan kanssa. Minä pääsin ensimmäisenä historioitsijana analysoimaan tätä dokumenttia. Huikeaa!

Uskomattomalta tuntunut lähdelöytö tarjosi minulle tutkimuksellisesti paljon. Pitkäniemen sairaalan sisällissotaa oli toki käsitelty aikaisemminkin, mutta lähinnä sairaalan johdon näkökulmasta. Pöytäkirjat mahdollistivat uudella tavalla ammattiyhdistyksen ja johdon näkökulmien vertailun.

DSC_0002

Pöytäkirjat tarjosivat tietoa siitä, mitä paikallinen ammattiosasto ylipäätään oli tehnyt, millaisia keskusteluja sen kokouksissa oli käyty ja mitkä asiat osasto näki toiminnassaan tärkeiksi. Mutta sivut paljastivat myös kansalliset ja kansainväliset vaikutteet Pitkäniemen osaston toiminnan takana: pyörää ei todellakaan keksitty osastoa perustettaessa uudelleen, eikä (työ)taisteluihin ryhdytty ilman laajempaa tukea tai ideologista vakaumusta.

Pöytäkirjojen sivuilta nousi esille useita eri nimiä, joiden pohjalta rakensin hahmotelman ammattiosaston ydinpiiristä ja suhdannejäsenistä. Vertaillessani ydinpiiriin kuuluneiden nimiä Suomen sotasurmat 1914–1922 -projektin tietokantoihin, pystyin selvittämään kuinka valkoinen terrori kohdistui pitkäniemeläisiin ammattiyhdistysaktiiveihin.

Ammattiyhdistysliikkeen suhdeverkosto (Teräs 2001, 312)

Ammattiyhdistysliikkeen suhdeverkosto (Teräs 2001, 312)

On mielenkiintoista pohdiskella, millaisia tunteita pöytäkirjat piilottaneella Oskari Pajusella on keväällä 1918 pyörinyt mielessään. Samaan aikaan kun sairaalassa selvitettiin työntekijöiden osallisuutta vallankumoukseen ja työntekijöitä irtisanottiin ja pidätettiin agitoinnin perusteella, Pajunen piilotti nahkakantisen kirjan kotiinsa. Ammattiosaston omaisuus oli julistettu kielletyksi, ja tuollaisen materiaalin hallussapidosta olisi hyvinkin voinut saada kuolemantuomion. Lisäksi pöytäkirjojen sivuilla mainitut kollegat olisivat niin ikään olleet hengenvaaraassa. Olen pohtinut tarkemmin näitä pöytäkirjan herättämiä monipuolisia tunteita tiedelehti Hybrikseen kirjoittamassani reportaasissa.

Tarinan opetuksena todettakoon, ettei ikinä voi tietää, millaisia aarteita lymyää mummolan vintillä tai isosedän jäämistössä. Löytyneet aarteet eivät välttämättä tee löytäjästään rahallisesti lottovoittajaa, mutta esine saattaa kätkeä itseensä paljon symboli- ja tunnearvoa ja kadonneeksi luultua tietoa. Joku iloisesti yllättyvä historioitsija saattaa saada esineestä vaikka kuinka paljon analyysiä irti. Ja ainakin Pitkäniemen pöytäkirjojen tapainen löytö tarjoaa niin löytäjille kuin myös muille lähipiiriläisille huiman elämänkestävän tarinan, jota voi sitten kerrata kahvipöydässä, kulmakuppilassa tai vaikka täällä somessa.

Kaivakaa siis metallinpaljastimenne ja kaivauslastanne kaapin perältä ja pitäkää silmänne auki kadonneiden aarteiden varalta!

 

Lähteet:

Teräs, Kari, Arjessa ja liikkeessä. Verkostonäkökulma modernisoituviin työelämän suhteisiin 1880–1920. Bibliotheca Historica 66, SKS, 2001 Helsinki.

Kypäräpäät ja euroliberaalit samassa joukkueessa

Ennen muinoin Kari Suomalaisen pilapiirroksissa Kokoomusta edusti kypäräpäinen pappi. Viime vuonna Hesarin Kuukausiliite järjesti piirroskilpailun, jossa haettiin Karin hahmoille moderneja korvaajia: ajatuksena oli, että klassikot olivat ajan kuluessa vanhentuneet. Lukijat kertoivat mielipiteensä, ja kilpailun ylivoimaiseksi voittajaksi selviytyivät Jukka Koivusaaren puoluehahmot. Äänestäneet näkivät kokkareita edustavan leveästi hymyilevän ja sliipatun pukumiehen.

Kari Suomalaisen näkemys Kokoomuksesta (oik.), KD:stä, Keskustasta ja SDP:stä. HS 14.12.1976.

Kari Suomalaisen näkemys Kokoomuksesta (vas.), KD:stä, Keskustasta ja SDP:stä. HS 14.12.1976.

Jukka Koivusaaren näkemys Kokoomuksesta 2013.

Jukka Koivusaaren näkemys Kokoomuksesta 2013.

Viime viikkoina Helsingin Sanomia seuratessani olen pohtinut, kuinka kokonaisvaltaisesti edellä kuvattu muodonmuutos papin lipereistä mittatilauspukuun on todella tapahtunut.

Toki myönnettäköön, että ensimmäisenä tuosta Koivusaaren hahmosta tulee mieleen puolueen nykyinen, jenkkihymystään tunnettu, puheenjohtaja Alex Stubb. Mutta missä määrin tämä kosmopoliitti edustaa puolueensa jäseniä?

Kansansuosio on kiistatta valtava, mistä kertovat melko selkeä voitto Kokoomuksen puheenjohtajavaaleissa, 148 101 ääntä Eurovaaleissa kuin myös lähes 119 000 seuraajaa Twitterissä. Kuitenkin puolueen aktiivit tuntuivat liputtavan aktiivisesti reaalipoliitikko Jan Vapaavuoren puolesta. Ja Stubbin valinta tuntui yllättävän, ainakin HS:n mukaan, niin asiantuntijat kuin toisten puolueiden puheenjohtajatkin.

Koti, uskonto ja isänmaa eivät ole tyystin kadonneet kansallisen taustajoukkojen ideologiapakista. Arvokonservatismi nosti viimeksi päätänsä, kun lakivaliokunta torjui kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista: kolme neljästä valiokunnan kokoomuslaisesta äänesti lakialoitetta vastaan. Välittömästi tämän jälkeen Kokoomuksen arvoliberaalien joukoissa nousi nurinaa, ja tapahtunutta valiteltiin niin Facebookin päivityksissä kuin blogimaailmassa. Muun muassa Kasary ry:n puheenjohtaja Janne Hälinen harmittelee, että lakivaliokuntaan valikoitui ”kohtuuttoman suuri edustus kokoomuksen konservatiivisiipeä.” Hän ilmaisee myös närkästyksensä siitä, että ”Holmlund ja kumppanit” eivät ilmaise suoraan vastustavansa lakialoitteen sisältöä.

Stubb itse on ollut vahvasti lakialoitteen puolella, ja muistutti joukkojaan, että puoluekokous päätyi myönteiselle kannalle tasa-arvoisen avioliittolain suhteen.

Näin siis Kokoomuksen arvoliberaalisiipi oli jälleen huomion keskipisteenä. Mutta ei pidä unohtaa, että todellisessa elämässä lakivaliokunta hylkäsi aloitteen. Hesari nosti mielenkiintoisesti esille, että vuosi 1967 muodostui valiokunnassa merkittäväksi rajaksi. Sitä ennen syntyneet äänestivät vastaan, myöhemmin syntyneet puolesta.

HS 25.6.2014

HS 25.6.2014

Kokoomuksen eduskuntaryhmän 44 jäsenestä 31 eli himpun verran yli 70 prosenttia on syntynyt ennen vuotta 1967. Lisäksi Janne Sankelo ja Jukka Kopra ovat syntyneet mystisenä rajavuotena. Mikäli siis Kokoomuksen kansanedustajat voitaisiin jakaa konservatiivi–liberaali-akselille syntymävuoden perusteella, suuri osa vastustaisi avioliittolakia ja kuuluisi näin Hälisen mainitsemaan ”konservatiivisiipeen”.

Tietenkään edustajien kategorisointi ei ole näin helppoa, mutta ehkäpä syntymävuodellakin on jotain vaikutusta ihmisen arvoihin. Mielenkiintoista olisi lisäksi tietää, kuinka moni puolueen vaikutusvaltaisista tukijoista kuuluu alle 47-vuotiaisiin. Villinä veikkauksena voisin heittää, että suomalaisten yritysten hallituksissa istuu aimo joukko tätä vanhempia ihmisiä, jotka äänestävät oikeistoa ja jakavat keskenään melko arvokonservatiivisen arvomaailman.

Mikko Lehtonen ja Anu Koivunen ovat jakaneet suomalaiset vuoden 2011 eduskuntavaalien perusteella kolmeen ryhmään: uusliberaalit globaalistajat, hyvinvointivaltion perinnön puolustajat ja uusnationalistit. (Lehtonen & Koivunen 2011, 11–12.) Vaikka uusi puheenjohtaja ja häntä tukevat Kokoomusnuoret tuntuvat kuuluvan kiistattomasti ensimmäiseen ryhmään, on kokoomuksen joukoissa paljon niitä, jotka tasapainoilevat eri ryhmien välillä.

Tätä kokkareiden värikkyyttä tukee Vesa Vareksen HS:n haastattelussa tarjoama luokittelu. Hän jakaa kokoomuslaiset aatesuunnat neljään kategoriaan. Joukossa on sosiaalireformistit, joiden juuret ovat vanhasuomalaisuudessa ja 1970-luvun remonttimiehissä (esim. Risikko). Toinen aatesuunta on markkina- tai talousliberaalit (esim. Vapaavuori). Kolmantena löytyvät konservatiivit eli se kypäräpäinen pappishenkilö. Neljäntenä ovat sivistysporvarit. Kahdella viimeisellä ei ollut Vareksen mukaan edustajaa puheenjohtajavaaleissa, vaikka Risikko saattoi vedota jossakin määrin myös konservatiiveihin. Stubbia Vares ei osannut sijoittaa mihinkään näistä ryhmistä, mutta ei hän ainakaan konservatiivi ole.

Vaikka HS:n uutisoinnissa ja somessa tuntuvat korostuvan Kokoomuksen sosiaalireformistiset ja markkinaliberaalit arvot, ei pidä vähätellä konservatiivisiiven vaikutusvaltaa puolueen sisällä; Stubb nousi johtoon kentän tuella, mutta kuinka pitkälle tuo kentän tuki lopulta riittää? Miten konservatiivit, sivistysporvarit ja sosiaalireformistit suhtautuvat brändiin nimeltä @alexstubb? Vares pohtii tätä samaa, sillä perinteisesti kokoomusjohtajat ovat olleet ”vakavia ja valtiomiesmäisiä”:

”Hän näyttää vetoavan suureen osaan suomalaisista, mutta vetoaako hän keski-ikäisiin tai vanhempiin kokoomuskannattajiin, jotka saattavat oudoksua hänen esiintymistapaansa.”

Alexander Stubb on erilainen ja vahvasti julkisuudessa esiintyvä kokoomusjohtaja. Kuva: Heini Kangasluoma.

Alexander Stubb on erilainen ja vahvasti julkisuudessa esiintyvä kokoomusjohtaja. Kuva: Heini Kangasluoma/ MTV3.

 

Tulevaisuus näyttää, kuinka Kokoomuksen linja ja joukkuehenki tulevat muuttumaan. Varmaa kuitenkin on, että jotain muutosta tulee tapahtumaan, niin erilainen persoona Stubb on verrattuna sillanrakentajana ja sosiaalireformistina tunnettuun Jyrki Kataiseen. Vahvat kannat niin Natosta, ay-liikemaksujen verovähennysoikeudesta ja vähän mistä tahansa vaikeuttavat varmasti tulevaa yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Vaikkakin Stubb on pääministeriksi valinnan jälkeen myös tullut vastaan ja pyrkinyt liennyttämään puolueiden välisiä suhteita, seuraavista vaaleista tulee erittäin mielenkiintoiset.

Saattaapa se teamspirit olla koetuksella myös omassa jengissä. Mutta kuka tietää, jos Stubb siivittää puolueensa vieläkin suurempaan menestykseen.

Vaikka Kokoomuksella on mennyt viimeisten vuosien aikana historiallisen hyvin, vaikuttaa kuitenkin siltä, että kulissien takana on vahvoja jännitteitä, jotka saattavat nousta pinnalle heikompien aikojen koittaessa. Ei olisi ensimmäinen kerta poliittisessa historiassamme, kun oikeistopuolue riitaantuisi ja jakaantuisi useampaan eri ryhmään. Mahtuvatko kypäräpäät ja sosiaalireformistit samaan joukkueseen markkinaliberaalien kanssa myös tulevaisuudessa? Tuskinpa kansallinen hajaannuksen partaalle ajautuu, mutta kasvavaa pukukoppivääntöä ja -valtataistelua uskaltaisin kuitenkin ennustaa.

 

Kirjallisuus:

Lehtonen, Mikko & Koivunen, Anu, Miltä tuntuu todella? Arjen kulttuuriset merkityskamppailut. Teoksessa Koivunen, Anu & Lehtonen, Mikko (toim.), Kuinka meitä kutsutaan? Kulttuuriset merkityskamppailut nyky-Suomessa. Vastapaino, 2011 Tampere.

Fjäder-kohu ja joukkoliikkeen voima

Viikonloppuna suomalaiset saivat ihmetellä Hesarista Akavan Sture Fjäderin ja Eläketurvakeskuksen Jukka Rantalan kannanottoja nuorten työmarkkina-aseman heikentämisestä. Lyhykäisyydessään Helsingin Sanomien uutinen kertoi Fjäderin olevan sitä mieltä, että nuoret saavat potkujen jälkeen helpommin työtä kuin vanhat työntekijät, ja tämän vuoksi firmojen tulisi aina aloittaa irtisanomiset viimeisimpänä taloon tulleista eli käytännössä nuorista työntekijöistä. Päälle viisikymppisillä on vielä matkaa eläkkeelle, muttei syrjinnästä johtuen kysyntää työmarkkinoilla, minkä vuoksi heidän irtisanomisensa on ongelmallista.

”Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kannattaa usein mallin hakemista Ruotsista, niin nytkin. Hänen mukaansa Akava esitti Ruotsin irtisanomisjärjestykseen siirtymistä, kun hallitus keväällä pyysi työmarkkinajärjestöiltä toimenpiteitä työurien pidentämiseksi.

”Rantala on täysin oikeassa. Jos ikärasismia ei saada kuntoon, pitää muuttaa irtisanomisjärjestystä”, Fjäder sanoo.” HS 9.6.2013.

Uutinen tuntuu viestittävän, että viisikymppisten asema tulee turvata nuorten selkänahasta. Jos näyttää siltä, että työmarkkinoilla esiintyy ikärasismia vanhoja kohtaan, asetelma tulee muuttaa päälaelleen, jolloin järjestelmä suosisi vanhoja. Melko absurdia mielestäni. Aiheesta on kirjoitettu jo useampi teksti, joten lähestyn ilmiötä toisesta kulmasta.  Muun muassa Tuomas Saloniemi ja Veikko Eranti ovat pureutuneet Fjäderin lausuntoihin, joten lukekaahan heidän näkemyksensä.

Kuten saattaa uskoa, Fjäderin mielipiteet nostattivat mielipahaa ja huolta nuorissa ja koulutetuissa akavalaisissa. Kannanotto pakotti monet nuoret miettimään, onko mitään mieltä kuulua keskusjärjestöön, jonka puheenjohtaja haluaa huonontaa heidän asemaansa työmarkkinoilla. Myös Akavan sisällä heräsi muutoshenki, ja muun muassa Facebookiin perustettu Akavakapinasivusto ravistelee keskusjärjestöä:

Tämä ei käy! Sukupolvien välisen sodan lietsominen ei ole kenekään etu. Rakennettaan yhdessä uusi, parempi Akava. Sture Fjäder saa mennä!” (sic) Akavakapina luettu 11.6.2013.

Bloggaukset ja Akavakapina ylittivät myös uutiskynnyksen. Ja kiinnostavalla tavalla Sture Fjäder peruu tämänpäiväisessä Hesarissa sanojaan. Tai oikeastaan hän vierittää syyn HS:n ja toimittaja Matti Tyynysniemen niskoille. Fjäderin mukaan Akava ei siis olekaan esittänyt hallitukselle irtisanomisjärjestystä. Fjäder onkin ainoastaan omissa nimissään sanonut, että Ruotsin mallin hyötyjä voidaan selvittää. Ja tämäkin silloin, jos mikään muu ei auta ikääntyneiden syrjinnässä. Akava ei siis kannata Ruotsin mallia. Vielä eilen hänen kantansa Verkkouutisten mukaan naapurimaan malliin oli myönteinen, mikäli ikääntyvien tilannetta ei saada muutoin korjatuksi.

Fjäder vierittää syyn HS:lle. Mielipidekirjoitus HS 11.6.

Fjäder vierittää syyn HS:lle. Mielipidekirjoitus HS 11.6.

Irtisanomisjärjestys-kohu paljastaa myös Helsingin Sanomien kannan. Yksi lehden kolmesta pääkirjoituksesta paneutuu asiaan. Kirjoituksessa huomautetaan, että nuorilla työntekijöillä, asuntolainoineen ja pienine lapsineen, on edessä ne taloudellisesti haastavimmat vuodet, jotka vanhemmilla työntekijöillä ovat jo takanapäin. Lehden näkökulmasta nuorten ja vanhojen vastakkainasettelu ei ole järkevää ja ikä ei saa määrittää irtisanomisjärjestystä.

Hesarin pääkirjoitus pyrkii kyllä olemaan kuivan tasapuolinen, mutta lehden kanta vahvistuu seuraavalla sivulla. Siellä lehti uutisoi näyttävästi nuorisotyöttömyyden vakavista vaikutuksista. Uutisessa muistutetaan, ettei nuorten massiivisen työttömyyden seurauksena ole ainoastaan hetkellinen ostovoiman väheneminen, vaan ilmiöllä on vakavat seuraukset niin yksilön kuin Euroopankin tasolla.

HS muistuttaa 11.6. nuorisotyöttömyyden kohtalokkaista seurauksista. Onko tämä osittain vastaus Jukka Rantalalle ja Sture Fjäderille?

HS muistuttaa 11.6. nuorisotyöttömyyden kohtalokkaista seurauksista. Onko tämä osittain vastaus Jukka Rantalalle ja Sture Fjäderille?

Fjäder-kohu antaa oivan mahdollisuuden analysoida Akavan, sen jäsenistön ja eri mediatalojen kantoja. Se myös nostaa jälleen kerran esille sosiaalisen median roolin viestinvälittäjänä nykymaailmassa. Mutta ennen kaikkea Fjäder-kohu toimii esimerkkinä joukkoliikkeen voimasta. Sillä, lausuiko Akavan puheenjohtaja älyttömyyksiä vai vääristelikö HS hänen sanojaan, ei oikeastaan ole merkitystä.  Merkityksellistä on, että akavalaiset nuoret käyttivät sitä valtaa, jolle ay-liike on rakentunut ja josta se todella kumpuaa. He kokivat asemansa uhatuksi, toimivat ja saivat viestinsä perille niin Akavaan kuin valtamediaankin! Samaa valtaa käyttämällä keskusjärjestö muuttuu jäsenistönsä näköiseksi.

Ja Sture Fjäderin tulee iloita muiden mukana. Lausuihan hän Ahne sukupolvi -paneelikeskustelussa noin vuosi sitten (jos siis Voima-lehden Susanna Kuparinen ei tällä kertaa vääristellyt hänen sanojaan):

”Meillä syrjäytyy nuorisoa jo peruskoulussa. Ehkä meillä on liian antelias hyvinvointivaltio. No joo, nuoret saa syyttää itseään. Kun he eivät osallistu politiikkaan, niin on ihan turha valittaa, että siellä tehdään päätöksiä, jotka ei heitä miellytä. Osallistumalla voi vaikuttaa.” Voima 2/2013.

Ehkä Sturekin huomasi nuorten halun osallistua, kun hän törmäsi siihen otsa edellä?