folkhemmet

Kansankodin historiaa, osa IV

Tämä viikko on blogissani hyvinvointivaltion viikko. Tämän kunniaksi julkaisen viikon aikana jatkokertomuksen ruotsalaisen hyvinvointivaltion historiasta. Tänään on vuorossa kertomuksen viimeinen osa ”Kansankoti”. Lue myös jatkokertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?”, toinen osa ”Ruotsalaisen työväenliikkeen linja” ja kolmas osa ”SAP:n matka kohti valtaa”.

 

Kansankoti

Vaikka kansankoti (folkhemmet) yhdistetään lähinnä sosiaalidemokraatteihin, sanana se ei ole vasemmistolaisten keksimä. Poliittisena terminä kansankotia käyttivät alun perin konservatiivipoliitikot, ja heidän suussaan kansankoti vastusti työväenliikettä ja sen ajamaa internationalismia. (Hilson 2008, 105–106) Per-Albin Hansson kuitenkin valjasti termin SAP:n käyttöön Riksdagissa pitämässä puheessaan vuonna 1928, mutta toisensisältöisenä. Nyt termi tarkoitti oikeudenmukaista yhteiskuntaa, joka muistutti onnellista kotia. Ruotsi tuli muuttaa täksi kansalaisten kodiksi ilman etuoikeutettuja kullannuppuja ja sorrettuja lapsipuolia.

Vaikka kansankodin merkitys muuttui termin siirryttyä sosiaalidemokraattien retoriseen työkalupakkiin, konservatiivien internationalismin vastaisuus ei kadonnut termin takaa. Kansankoti oli tarkoitettu ruotsalaisten kodiksi, ja perheenjäsenyys ojennettiin Ruotsin kansalaisuuden muodossa. Voidaankin todeta, että kaikkien yhteiskuntaluokkien yhteinen koti oli ideana hyvin vieras internationalismille (lue jatkokertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys”). Kansankoti kutsui kaikkia ruotsalaisia liittymään yhteen, unohtaen samalla muiden maiden proletariaatin.

Idea kansankodin taustalla oli samanaikaisesti hyvin sosiaalidemokraattinen. Tarkoituksena oli murtaa sosiaaliset ja taloudelliset raja-aidat maan sisällä, jolloin myös yhteiskuntaluokat tulisivat katoamaan. Idea oli ristiriidassa ortodoksisen marxilaisuuden kanssa, mutta suhteutettuna Ruotsin ja ruotsalaisen työväenliikkeen historiaan, yhteistyötä korostanut idea ei tunnu kovin erikoiselta.

Per Albin Hansson toimi SAP:n puheenjohtajana vuosina 1925-1946. Pääministerinä Hansson  oli vuodet 1932-1946.

Per Albin Hansson toimi SAP:n puheenjohtajana vuosina 1925-1946. Pääministerinä Hansson oli vuodet 1932-1946.

Samaan aikaan kun Ruotsin sosiaalidemokraatit omaksuivat kansankotiterminologiansa, muualla Euroopassa samankaltaista retoriikkaa käyttivät äärioikeistopuolueet. SAP kykeni taitavasti mukautumaan yhteiskunnan muutoksiin ja valjastamaan kasvavan nationalismin oman puolueensa eduksi. Puolue korvasi luokkakäsitteen kansakäsitteellä, ja onnistui saavuttamaan kannatusta myös työväenluokan ulkopuolelta (Berman 2006, 162–167.) Tämä oli yksi merkittävä syy siihen, ettei Ruotsissa juuri noussut äärioikeistolaista liikehdintää sotien välisenä aikana.

Vaikka SAP:n retoriikka saattoi muistuttaa äärioikeiston vastaavaa, oli SAP:n harjoittamalla politiikalla demokratiaa vahvistanut vaikutus Ruotsissa. Hyvinvointivaltiopolitiikalla oli myönteinen vaikutus maan talouteen, ja ihmiset uskoivat sosiaalidemokraatteihin. Vuoden 1936 parlamenttivaaleissa SAP keräsi 46 prosenttia annetuista äänistä. (Berman 2006, 174–175.) Tätä voidaan pitää todella sosiaalidemokraattien hegemonian alkuna, ja se jatkui katkeamatta aina vuoteen 1976 asti. Tänä aikana Ruotsista kehkeytyi valtio, joka päätyi ympäri maailman valtio-opin oppikirjoihin malliesimerkkiksi sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltiosta.

Lähteet:

Berman, Sheri, The Primacy of Politics. Social Democracy and the Making of Europe’s Twentieth Century. 2006 Cambridge University Press.

Hilson, Mary, The Nordic Model. Scandinavia since 1945. 2008 London, Reaktion Books.

Kansankodin historiaa, osa I

Julistan tämän viikon blogissani hyvinvointivaltion viikoksi. Tämän kunniaksi julkaisen viikon aikana jatkokertomuksen ruotsalaisen hyvinvointivaltion historiasta. Tänään on vuorossa kertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?”.

 

Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?

Ruotsi tuli 1900-luvulla tunnetuksi kansankodistaan. Muun muassa amerikkalaisen journalistin Marquis Childsin mukaan Ruotsi muodosti kylmän sodan jakamassa maailmassa toimivan keskitien kapitalismin ja kommunismin välillä. Tanskalaisen Gøsta Esping-Andersenin klassikoksi muodostuneen hyvinvointivaltioluokittelun mukaan Ruotsi oli malliesimerkki sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltiosta. Sosiaalidemokraattinen malli toimii vaihtoehtona konservatiiviselle ja liberaalille versiolle. Yhtenä omintakeisuutena tälle pohjoismaiselle mallille on universalismi, jossa koko porukka eli useimmiten kansakunta saa samat edut. Tähtäin ei siis Ruotsissakaan ole ollut vain apua tarvitsevien auttamisessa, vaan ennemminkin hyvän ja tasa-arvoisen yhteiskunnan luomisessa. Tätä yhteistä projektia alettiin kutsua poliitikkojen toimesta kansankodiksi (folkhemmet).

Sosiaalidemokratian ja työväenliikkeen historiaan kuuluu vahvasti internationalismi. Marx ja Engels totesivat vuonna 1848 julkaistussa Kommunistisessa manifestissa, että kaikkien maiden proletaarien tulisi liittyä yhteen. Pari vuotta aikaisemmin Engels oli jo todennut, että työväenluokalla oli paikasta riippumatta samat intressit, yhteinen vihollinen ja yhteiset ongelmat. (Hobsbawm 1988, 8) Työväenliikkeen tunnuslauluna 1800-luvulta lähtien tutuksi tullut L’Internationale – kansainvälinen alleviivaa näitä ihanteita yhteneväisestä työntekijöiden luokasta ja kansallisvaltioiden kumoamisesta.

Toki sosialistit eivät olleet internationalisminsa kanssa yksin. Itse asiassa monet 1700- ja 1800-luvun ajattelijoista näki tulevaisuuden ilman valtioita. Kansallisvaltiot näyttäytyivät muun muassa John Stuart Millille ainoastaan välivaiheeksi, ihmiskunta oli matkalla lokaalista globaaliksi.

Kansainvälisyys näyttäytyi vahvasti myös työväenliikkeen ja sosialismin leviämisessä. 1800-luku oli ennennäkemättömän liikkumisen vuosisata, ja kasvava määrä liikkuvista henkilöistä kuului työväenluokkaan. Eric J. Hobsbawm korostaa, että juuri matkamiehet, maahanmuuttajat ja paluumuuttajat olivat erottamaton osa työväenliikettä. Ei ollut myöskään poikkeuksellista, että liikkeen varhaiset johtohahmot saattoivat häärätä useassa eri maassa samanaikaisesti, mistä Rosa Luxemburg näyttäytyy hyvänä esimerkkinä. (Hobsbawm 1988, 9–10.)

solidarity-of-labour

Tämä kaikki herättää ihmettelemään ruotsalaista työväenliikettä. Miten ruotsalainen työväenliike muuntautui ajamaan kansankotia eli siis ruotsalaisen kansan yhteistä valtiota, jossa työväenliike teki yhteistyötä porvareiden kanssa ja salli myös näiden ajaa omia etuaan ? Tämä kansankoti oli tarkasti rajattu, ja sen hedelmät oli tarkoitettu vain ruotsalaisen yhteiskunnan jäsenille. Hylkäsikö ruotsalainen työväenliike kansainvälisyyden jalon aatteen, vai onko se koskaan sellaisesta edes välittänyt ? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan jatkokertomukseni seuraavissa osissa.

Ennen kuin innostumme syyttelemään ruotsalaisia työväenliikkeen harhateille johtamisesta, on syytä vilkaista työväenliikkeen yleisen kehityksen historiaan. Hobsbawm on nostanut esille työväenliikkeeseen liittyneen paradoksin. Ajan saatossa työväenliike onnistui yleisesti saamaan läpi useita yhteiskunnallisia parannuksia ja oikeuksia. Tästä johtuen työväenliike herätti samanaikaisesti kannattajiensa keskuudessa uskoa sekä kansainväliseen liikkeeseen että loi nationalistisia tunteita. (Hobsbawn 1988, 11–16.)

Esimerkkinä Hobsbawm käyttää kotimaataan Iso-Britanniaa, jossa työväenluokka alkoi käyttäytyä kunnon kansalaisen tavoin saatuaan kansalaiselle kuuluvat oikeudet. Tämä selittää miksi työväenluokkaan ja työväenliikkeeseen kuuluneet miehet tarttuivat vapaaehtoisesti aseisiin maailmansodan puhjettua vuonna 1914 ja vannoivat puolustavansa kotimaataan tappamalla toisen maan työväenluokkaan kuuluvia. (Hobsbawm 1988, 11–16.) Tämä kehitys ei varmasti noudattanut Marxin ja Engelsin ajatuksia kansainvälisestä työväenluokasta ja historian kehityksestä.

Englantilaisia vapaaehtoisia Lontoossa 1914.

Englantilaisia vapaaehtoisia Lontoossa 1914.

Voidaankin todeta, ettei työväenliike koskaan esittäytynyt puhtaana versiona Marxin ja Engelsin kirjoituksista. Ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen sai monet sosialistit muuttamaan suhtautumistaan omaan kansallisvaltioon myönteisemmäksi. (Berman 2009, 564–568) Myös ruotsalainen työväenliike oli oma sovelluksensa työväenliikkeiden joukossa. Ja myös siihen vaikutti Hobsbawmin esittelemä paradoksi, kasvavien oikeuksien myötä samaistuminen kansakuntaan tuli helpommaksi.

Huomenna julkaistavassa juttusarjan toisessa osassa tarkastelen tarkemmin ruotsalaisen työväenliikettä. Stay tuned !

 

Lähteet :

Berman, Sheri, The Primacy of Politics. Social Democracy and the Making of Europe’s Twentieth Century. 2006 Cambridge University Press.

Childs, Marquis, Sweden: The Middle Way. 1962 London: Faber & Faber.

Hobsbawn, Eric. J., Working-class internationalism. In van Holthoon, Frits & van der Linden, Marcel, Internationalism in the labour movement 1830–1940. The Netherlands 1988, E.J Brill.

Marx, Karl & Engels, Friedrich, The Communist Manifesto, 1993 Project Gutenberg. Julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1848.