Kekkonen

Pyhän Timon uhrautuminen

Sanomalehdet ja poliittinen kenttä spekuloi kesäkuun, lähteekö Timo Soini Brysseliin vai ei. Eilen Perussuomalaisten Joensuussa pidetyssä puoluekokouksessa Soini ilmoitti, että kotimaa ja puolue menevät etusijalle, ja ”Ikea-kalustettu Brysselin-kämppä jää hopealle”. Soinin ilmoituksen jälkeen kokousväki osoitti johtajalleen suosiota seisten ja kiljuen: hän uhrasi oman urakehityksensä maanosan johtavana EU-kriitikkona jäädessään Suomeen ja Perussuomalaisten peräsimeen.

Soini kieltäytyi Brysselin kutsusta. HS 30.6.

Soini kieltäytyi Brysselin kutsusta. HS 30.6.

Ennen eilistä koko Suomi oli varpaillaan: mitä tekee Timo Soini? Sanomalehdet pitivät spekulointia yllä, ja esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta tasaisesti koko kesäkuun. Lehden eri toimittajien linja oli, että Soini saattaa hyvinkin lähteä. Teemu Luukka kirjoitti 8.6.:

”Tiedon panttaamisessa ei ole kysymys julkisuustempusta, vaan Soini todella miettii vakavissaan lähtevänsä Brysseliin. Jopa niin vakavissaan, että se on aiheuttanut perussuomalaisten eliitissä levottomuutta. Soini on keskustellut aiheesta suhteellisen avoimesti puolueväen kanssa, mutta päätöstään hän ei ole tiettävästi kertonut kenellekään. Todennäköisesti lopullista päätöstä ei edes vielä ole.” (HS 8.6.)

Luukka myös pohdiskeli, että Soinin ura voisi nousta omiin sfääreihinsä Euroopassa: ”Soini voisi hyvinkin nousta EU-kriittisen europarlamenttiryhmän EFD:n johtajaksi. Soinista voi tulla EU-kritiikin kasvot koko Euroopassa, ei vain Suomessa.” (HS 8.6.)

Hesari ei suinkaan ole ainoa. Myös Aamulehti kertoi 18.6., kuinka Timolla on ikävä Brysseliä. Maaseudun Tulevaisuus puolestaan tiedotti 28.6., että ”Euroopassa Soini on ehdolla eurokriittisen populistiliikkeen johtohahmoksi.” Sanomalehdet pyörittivät Soinin todennäköistä uraa johtavana EU-kriitikkona niin paljon, että kesäkuun edetessä se alkoi tuntua jo varmalta tulevaisuudelta.

Kuitenkin on syytä muistaa, että Soini itse aloitti nämä spekulaatiot Ulkopolitiikka-lehdessä toukokuun lopulla. Tämän jälkeen hän piti itse asiaa esillä mediassa (esim. HS 18.6. ja 19.6.) — toimittajien ja asiantuntijoiden avustuksella tietysti. Tämä jännitysnäytelmä nimeltä T. Soinin vaikea päätös huipentui viimeiseen lukuun Uhrautuminen.

Päätöksellään jäädä Suomeen Soini saavuttaa jälleen suosion kannattajiensa keskuudessa. Ajoitus on mitä mainioin, sillä Perussuomalaisten rivit ovat alkaneet rakoilla viime aikoina, ja Soinin kannatus on laskenut ”jytkyn” jälkeen. Hän ei ole myöskään menestynyt gallupeissa, joissa on tiedusteltu kansan suosikkia seuraavaksi pääministeriksi. Nyt Soini on taas huipulla ja hänen asemansa puolueen johdossa on kiistaton. Pakostikin mieleeni tulee vuoden 1961 noottikriisi ja Honka-liitto, jolloin Kekkonen pelasi poliittisen opposition paitsioansaan ja nousi kansakunnan toivoksi.

Timo Soini on politiikkansa opiskellut. Hän tietää katolisena, kuinka suuri rooli uhrautumisella on länsimaisissa tarinoissa: Meillä on Jeesus ja marttyyrit, meillä on Horatius Cocles, Sven Dufva, Jeanne d´Arc, Kekkonen ja Jan Palach. Nyt meillä on Pyhä Timo, joka uhrasi oman uransa puolueensa ja isänmaansa vuoksi.

Mutta oliko Soinilla todellisuudessa mahdollisuus nousta maanosan johtavaksi kriitikoksi, vai oliko tämä suomalaisten journalistien keksintöä? Ja vaikka tulevaisuus EU:ssa olisi lohjennutkin, tällä hetkellä Soinilla näyttää olevan hyvät mahdollisuudet ministerinsalkkuun. Olisiko hänen vaikutusvaltansa EFD:n johtohahmona suurempi kuin pääministerinä, jona Soini haluaa itsensä nähdä tulevaisuudessa?

Vuonna 2009 valittu Euroopan parlamentti. Oranssilla on merkitty EFD:n paikat. Puolue ei ole mikään erityisen suuri EU:n mittakaavassa.

Vuonna 2009 valittu Euroopan parlamentti. Oranssilla on merkitty EFD:n paikat. Puolue ei ole mikään erityisen suuri EU:n mittakaavassa.

Vaikuttaa siltä, että Soinin ratkaisu pelata Brysseli-kortilla oli tarkkaan harkittua poliittista peliä, jolla hän vakiinnutti asemansa puolueensa johdossa, keräsi mediahuomion itselleen ja samalla teki itsestään marttyyrin ja sankarin.

HS vallankäyttäjänä opiskelijoita vastaan

Hufvudstadsbladet ja Helsingin Sanomat 21.3. Huomaatko eroa?

Hufvudstadsbladet ja Helsingin Sanomat 21.3. Huomaatko eroa?

Eilen järjestetty suurmielenosoitus keräsi poliisin tietojen mukaan Helsinkiin 5000 opiskelijaa. Tapahtumasta kiinnostui myös suomalainen media aina HBL:stä ja Aamulehdestä alkaen. Valtakunnan ykköslehti, aikanaan hyvinkin radikaali, Helsingin Sanomat ei huomioinut tapahtumaa painetussa lehdessään juuri millään tavalla. Ainoastaan Mielipide-palstalla julkaistu lukiolaisen Aino Kopran naiivi kirjoitus tuo mielenosoituksen jollakin tavalla esille. Kirjoituksessaan Kopra pitää opiskelijoita itsekkäinä, kun nämä vaativat rahaa. Hänen mielestään vähemmälläkin pärjäisi ja ”rahan riittäminen on vain budjetointikysymys”. Ehkä mielenosoituksen äänet eivät kuuluneet Sanomatalon sisälle?

No, itse en ainakaan huutanut eilen ääntäni käheäksi Eduskuntatalon edustalla oman hyvinvointini takia: Olen kohta omat opintoni suorittanut, joten en opintotuestakaan pääse kauaa nauttimaan. Haluan kuitenkin, että Aino Kopra ja muut nuoret saisivat samanlaiset – tai toivottavasti paremmat – mahdollisuudet opiskeluun kuin minä olen saanut.

Helsingin Sanomat tuo opintotukikeskustelussa selvästi esille oman kantansa. Lehti käyttää paperiversionsa uutisoinnissaan ensinnäkin agenda setting -valtaa: Suurmielenosoitus ja opiskelijoiden sanoma tasa-arvoisesta mahdollisuudesta ei välity lukijoille. Toisaalta nettiversionsa uutisoinnissa HS on päätynyt haastattelemaan mielenosoitukseen osallistuvia opiskelijoita. Joukosta on valikoitunut pariskunta, jolla on valmiiksi 12 000 euroa lainaa ja vanhempiensa luona asuva ammattiopistolainen. Nämä kaksi esimerkkitapausta eivät todella edusta keskiverto-opiskelijaa, jolle opintoraha ja asumistuki muodostavat tärkeimmät kuukausittaiset tulonlähteet. Ihan kuin lehti pyrkisi vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja kääntämään sen lainan (ja lukukausimaksujen) kannalle. Miksi lehti ei haastatellut esimerkiksi opiskelijaliikkeen johtohahmoja?

Koen tärkeäksi muistuttaa, että taloudellisesta taustasta riippumaton mahdollisuus koulutukseen on tasa-arvon toteutumisen kannalta erityisen tärkeä. Eilisiä iskulauseita muistellen: ”Käyttäkää järkeä, koulutus on tärkeä!” Ja niille lukijoille, jotka muistelevat kaiholla entisiä hyviä aikoja, jolloin opintorahaa tippui vain aniharvoille, totean maailman muuttuneen. Enää Kekkonen ei ole presidentti ja työpaikka ei ole varma. Haluanko pakottaa tulevat opiskelijat ottamaan lainaa aikana, jolloin pikavipit ovat yhteiskunnallinen ongelma, työllisyys on erittäin huono ja jopa valtiot ajautuvat konkurssiin? En. Toisaalta eivät halunneet Eduskuntatalon luona puhuneet poliitikotkaan, jotka lupasivat meille pitävänsä näppinsä erossa opintotuesta ja sitovansa opintorahan indeksiin. Minä muistan nuo lupaukset: en äänestä poliitikkoa, joka rikkoo lupauksensa. Toivon muiden toimivan samoin.