Mary Hilson

Kansankodin historiaa, osa IV

Tämä viikko on blogissani hyvinvointivaltion viikko. Tämän kunniaksi julkaisen viikon aikana jatkokertomuksen ruotsalaisen hyvinvointivaltion historiasta. Tänään on vuorossa kertomuksen viimeinen osa ”Kansankoti”. Lue myös jatkokertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?”, toinen osa ”Ruotsalaisen työväenliikkeen linja” ja kolmas osa ”SAP:n matka kohti valtaa”.

 

Kansankoti

Vaikka kansankoti (folkhemmet) yhdistetään lähinnä sosiaalidemokraatteihin, sanana se ei ole vasemmistolaisten keksimä. Poliittisena terminä kansankotia käyttivät alun perin konservatiivipoliitikot, ja heidän suussaan kansankoti vastusti työväenliikettä ja sen ajamaa internationalismia. (Hilson 2008, 105–106) Per-Albin Hansson kuitenkin valjasti termin SAP:n käyttöön Riksdagissa pitämässä puheessaan vuonna 1928, mutta toisensisältöisenä. Nyt termi tarkoitti oikeudenmukaista yhteiskuntaa, joka muistutti onnellista kotia. Ruotsi tuli muuttaa täksi kansalaisten kodiksi ilman etuoikeutettuja kullannuppuja ja sorrettuja lapsipuolia.

Vaikka kansankodin merkitys muuttui termin siirryttyä sosiaalidemokraattien retoriseen työkalupakkiin, konservatiivien internationalismin vastaisuus ei kadonnut termin takaa. Kansankoti oli tarkoitettu ruotsalaisten kodiksi, ja perheenjäsenyys ojennettiin Ruotsin kansalaisuuden muodossa. Voidaankin todeta, että kaikkien yhteiskuntaluokkien yhteinen koti oli ideana hyvin vieras internationalismille (lue jatkokertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys”). Kansankoti kutsui kaikkia ruotsalaisia liittymään yhteen, unohtaen samalla muiden maiden proletariaatin.

Idea kansankodin taustalla oli samanaikaisesti hyvin sosiaalidemokraattinen. Tarkoituksena oli murtaa sosiaaliset ja taloudelliset raja-aidat maan sisällä, jolloin myös yhteiskuntaluokat tulisivat katoamaan. Idea oli ristiriidassa ortodoksisen marxilaisuuden kanssa, mutta suhteutettuna Ruotsin ja ruotsalaisen työväenliikkeen historiaan, yhteistyötä korostanut idea ei tunnu kovin erikoiselta.

Per Albin Hansson toimi SAP:n puheenjohtajana vuosina 1925-1946. Pääministerinä Hansson  oli vuodet 1932-1946.

Per Albin Hansson toimi SAP:n puheenjohtajana vuosina 1925-1946. Pääministerinä Hansson oli vuodet 1932-1946.

Samaan aikaan kun Ruotsin sosiaalidemokraatit omaksuivat kansankotiterminologiansa, muualla Euroopassa samankaltaista retoriikkaa käyttivät äärioikeistopuolueet. SAP kykeni taitavasti mukautumaan yhteiskunnan muutoksiin ja valjastamaan kasvavan nationalismin oman puolueensa eduksi. Puolue korvasi luokkakäsitteen kansakäsitteellä, ja onnistui saavuttamaan kannatusta myös työväenluokan ulkopuolelta (Berman 2006, 162–167.) Tämä oli yksi merkittävä syy siihen, ettei Ruotsissa juuri noussut äärioikeistolaista liikehdintää sotien välisenä aikana.

Vaikka SAP:n retoriikka saattoi muistuttaa äärioikeiston vastaavaa, oli SAP:n harjoittamalla politiikalla demokratiaa vahvistanut vaikutus Ruotsissa. Hyvinvointivaltiopolitiikalla oli myönteinen vaikutus maan talouteen, ja ihmiset uskoivat sosiaalidemokraatteihin. Vuoden 1936 parlamenttivaaleissa SAP keräsi 46 prosenttia annetuista äänistä. (Berman 2006, 174–175.) Tätä voidaan pitää todella sosiaalidemokraattien hegemonian alkuna, ja se jatkui katkeamatta aina vuoteen 1976 asti. Tänä aikana Ruotsista kehkeytyi valtio, joka päätyi ympäri maailman valtio-opin oppikirjoihin malliesimerkkiksi sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltiosta.

Lähteet:

Berman, Sheri, The Primacy of Politics. Social Democracy and the Making of Europe’s Twentieth Century. 2006 Cambridge University Press.

Hilson, Mary, The Nordic Model. Scandinavia since 1945. 2008 London, Reaktion Books.