Opintotuki

Mieletön draivi, heikkoja ajatuksia

Kotiyliopistoni avaa tänään virallisesti ovensa kesän jälkeen. Tapahtumaa on laidasta laitaan, on juhlia, juhlapuheita, vanhoja ja uusia ystäviä, luentoja ja Anssi Kela. Aika on tosin muutenkin mielenkiintoinen opiskelijan näkökulmasta: Paljon puhuttu rakenneuudistus koskettaa myös opiskelijoita, sen tavoitteena on saada meidät valmistumaan nopeammin. Aktiivisemmat bloggaajat ovat ehtineetkin jo tarttua kiitettävästi hallituksen ratkaisuun (linkkejä näihin teksteihin löytyy sieltä täältä siroteltuna). Tässä tekstissä näkökulma on hieman toinen; pohdin, saako opintotuen muutos opiskelijat valmistumaan paremmin.

Yle haastatteli Juhani Sarsilaa tämän uuden esseekokoelman Melancholica – poleemisia esseitä tiimoilta. Sarsila kyseenalaistaa kirjoituksissaan nykymenon ja peräänkuuluttaa antiikin humanistisia hyveitä. Tampereen yliopiston dosentti toteaa haastattelussa: ”Faustinen ihminen haluaa vallata sekä makro- että mikrokosmoksen, mutta hänestä ei ole epäilemään, kyseenalaistamaan eikä myöskään tieteellisesti tutkimaan omaa saatanallista draiviaan.”

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) nosti budjettiriihikeskustelussa esille, että vuonna 1992 säädettyä opintotukilakia on muutettu keskimäärin 2,5 kertaa vuodessa. Liitto ihmetteleekin: ”Minkä muun väestöryhmän toimeentulo on samalla tavalla koko ajan muutoksen alla?” Vauhti on huima! Mutta onko  mahdollista analysoida tehtyjen muutoksien vaikutusta ennen seuraavaa muutosta? Vai tehdäänkö ainoastaan muutosta muutoksen vuoksi, ja uskotaan ihmisen matkaavan kohti parempaa huomista? Valistusoptimismi elää vahvana. Toisaalta kyynikot, kuten Heikki Sairanen, ovat nähneet viimeisimpien ratkaisujen taustalla myös poliittista peliä.

Itse en suhtaudu yleisesti muutokseen lähtökohtaisesti kielteisenä asiana. On aivan kiistaton tosiasia, että valtion tulonsiirtoja tulee arvioida uudelleen ja tehdä nimenomaan järkeviä muutoksia. Mutta esimerkiksi opintotuen suhteen tulisi pysähtyä hetkeksi ja katsoa, miten jo tehdyt ratkaisut vaikuttavat ennen seuraavaa muutosta.

Nopeus ei aina ole hyve ja mielestäni keskustelua opintotukiuudistuksesta vaivaa osittain Sarsilan mainitsema faustinen henki. Yliopisto-opiskelun lähtökohta ei voi olla, että viisaus saavutetaan nopeasti, tehokkaasti ja helpolla. ”Saatanallisella draivilla” mennään helposti päin seiniä. Aina vain nopeampaa opiskelua peräänkuuluttavat ihmiset tuntuvat lähtevän siitä oletuksesta, että yliopisto on vain siirtymäriitti työelämään: mitä nopeammin pois alta, sen parempi. Vain diplomilla on merkitystä, ja työelämässä opitaan se olennainen. Jos asia olisi yksinomaan näin, yliopisto olisi kalliina instituutiona ajettava alas, ja tilalle olisi perustettava uusi akatemia. Vielä tämä on dystopiaa, mutta kuten Juha Isotalo tuo esiin, hallituksen kirjaama tavoite lisätä yli 55 opintopistettä vuodessa opiskelevien määrää saattaa johtaa opintopisteiden inflaatioon. Onko yhteiskunnan järkeä pyörittää kallista diplomitehdasta, kun pari kopiokonetta riittäisi ajamaan saman tehtävän?

Koulutetut tulee saada nopeammin työelämään, koska heitä ilmeisesti tarvitaan ja arvostetaan siellä. Näin saavutetaan kuulemma säästöjä. Voidaan kuitenkin pohtia asiaa toiselta kannalta: Jos yliopisto-opiskelu alistetaan putkiajatteluksi ja sprinttilajiksi, onko suomalaisille maistereille tai tohtoreille enää paikkaa työelämässä ja maailmassa? Millainen kuluerä tämä onkaan yhteiskunnalle, jos koulutamme kasapäin ihmisiä, joilla ei ole valmiuksia epäillä, kyseenalaistaa tai tutkia?

HS:n ongelmana jälleen opiskelijat

HS tekee sen jälleen! Pääkirjoituksessaan Hyvä, jos hallitus vihdoin tekee jotain 8.8.2013 valtakunnan ykkösaviisi ottaa kantaa opintotukeen. Ei sinänsä yllätä, että lehti näkee pitkien opiskeluiden olevan yksi syy valtakunnan huonoon jamaan. Ja ratkaisu on – jälleen kerran – opintotuen rajaaminen:

”Esimerkiksi opintotukeen saattaa tulla muutos, joka kannustaa suorittamaan tutkinnon nopeammin. Tätä yritettiin viime kevään kehysriihessä, mutta vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki torjui hankkeen ja vielä laski sen saavutuksekseen kehysriihen tiedotustilaisuudessa.” HS 8.8.2013

Paavo on siis pahis. Hän auttaa opiskelijoita lorvimaan pidempään korkeakoulussa. (Jos nostaa opintotukea 9 kuukautta vuodessa, tukea riittää kuudeksi vuodeksi. Viisi on useimmissa yliopistotutkinnoissa tavoitevalmistumisaika, yläraja on seitsemän.)

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan tällä hetkellä yliopistojen ylemmän korkeakoulututkinnon mediaanisuoritusaika on 6,3 vuotta ja ammattikorkeakoulututkinnon 3,8 vuotta.

HS haluaa rajata opintotukea sen perusteella, että opiskelijat suorittaisivat tutkintonsa nopeammin. Mutta kuinka loogista on, että opiskelija jättäytyy opiskelemaan ”ylimääräistä” sen vuoksi, että hän tienaa maksimissaan 3,7 euron ”tuntipalkkaa” (opintoraha + asumislisä = 499,6e/kk ja 5 op = 135h)? Tällä tuntipalkalla voi elää lokoisasti kuusi vuotta. Jos työtä olisi tarjolla, eikö vähänkin rahaa ajatteleva ihminen valmistuisi ja ottaisi paikan vastaan?

Ajatuksen logiikka, että opintotuen heikentäminen nopeuttaa opiskeluja, on jokseenkin käsittämätön. Eikö nyt jo riittämättömän opintotuen leikkaaminen aiheuta joko lainanottamisen tai sitten työskentelyn lisääntymisen opintojen ohella? Koska tulevaisuuden työpaikka on monille opiskelijoista epävarma (HS uutisoi itse, kuinka syksy täyttyy yt-neuvotteluista), ja valmistumisen jälkeen monia odottaa perheen perustaminen, asunnon hankkiminen ja auton ostaminen, harva haluaa kuormittaa taakkaansa syömällä velaksi. Halu ottaa lainaa olisi toki eri, jos opiskelija voisi olla varma takaisinmaksukyvystään.

Koska laina ei kiinnosta, monet tekevät töitä opiskeluiden ohella. Tämä ei nopeuta opiskeluita. Mutta usein unohdamme, että nämä opiskelijathan ovat opiskeluidensa ohella siis jo työelämässä. Osa tekee sellaisia hanttihommia, joihin Suomessa koskevat vain ahkerimmat. Osa on jo mukana ”oman alansa” töissä. Molemmat ryhmät ovat yhteiskunnalle tärkeitä. Lisäksi yritykset arvostavat työkokemusta. Haluatko sinä palkata nuoren, joka ei ole tehnyt useaan vuoteen lainkaan oikeita töitä, mutta jolla on diplomi? Niinpä.

Yksi itseäni häiritsevä ajatus on se, että pitkät opinnot olisivat automaattisesti ongelma tai tyhjäntoimittamista. Tehokas ja hyödyllinen ihminen ei ole automaattisesti sellainen, joka valmistuu maisteriksi alle viidessä vuodessa. Laaja-alaisuudesta puolestaan voi olla sekä yksilölle että yhteiskunnalle hyötyä. Vaikkakin ymmärrän HS:n näkökulman: nykytoimittajilta ei tunnuta pahemmin odotettavan laaja-alaista sivistystä ja analyyttistä otetta.

Sitä paitsi on osoitettu, että suomalaiset korkeakouluopiskelijat pääsevät eurooppalaisia kollegoitaan nopeammin ”oman alan” töihin. Muun muassa työelämän tutkija Pasi Pyöriä sivuaa tätä Aikalaisen haastattelussa, ja toteaa: ”Poliittisella taholla on se väärinymmärrys, että tässä nykyisessä systeemissä olisi jotakin pielessä. Heidän kannattaisi vähän tarkemmin tutustua tutkimuksiin”. Tätä suosittelen myös HS:lle. Aloittaa voi vaikka työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusta Opiskeluaikainen työssäkäynti ja sen vaikutukset.

Jos kuitenkin halutaan lyhentää opiskeluaikoja, ei opintotuen leikkaaminen ole oikea ratkaisu.

Opintotuki mahdollistaa ihmisille edes jonkinlaisen toimeentulon opiskeluiden aikana. Tämän ja lukukausimaksuttomuuden vuoksi vähävaraisilla on paremmat mahdollisuudet opiskella ja kohota yhteiskunnan tikkailla. Suomalaisten korkea koulutustaso nostetaan monissa kilpailukyselyissä merkittäväksi tekijäksi. Miksi siis purkaa opintotukijärjestelmää, joka omalta osaltaan mahdollistaa Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn?

Lopettakaa nyt se opiskelijoiden syyllistäminen! Suuret ongelmat ovat jossain aivan muualla.