sosiaalidemokratia

Kansankodin historiaa, osa III

Hyvinvointivaltion viikko jatkuu! Hurraa! Tämän kunniaksi julkaisen  jatkokertomuksen ruotsalaisen hyvinvointivaltion historiasta. Tänään on vuorossa kertomuksen kolmas osa ”SAP:n matka kohti valtaa”. Lue myös jatkokertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?” ja toinen osa ”Ruotsalaisen työväenliikkeen linja”.

 

SAP:n matka kohti valtaa

Ruotsalainen työväenliike  lähestyi yhteiskunnallista muutosta käytännönläheisesti: mahdollisuuksien, resurssien ja osallistumisen demokratisoinnilla tähdättiin oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan. Ihmiset tuli saattaa tasa-arvoisiksi kansalaisiksi, ja tämä tavoite ohitti sosialismille tutun tavoitteen pääoman uudelleenjaosta. (Esping-Andersen 1993, 38.)

SAP astui vaalikentille vuonna 1911, jolloin aikuiset miehet saivat äänestää. Gullan Gidlund näkee, että tällöin SAP otti tärkeän askeleen, sillä puolue päätti tavoitella parlamentaarista valtaa ja ottaa tätä kautta vastuuta ruotsalaisesta yhteiskunnasta. (Gidlund 1992, 98–99.) Puolue hyväksyi lopullisesti ajatuksen yhteiskunnan muuttamisesta järjestelmän sisältä.

Sotien välisenä aikana Ruotsiin ei juuri muodostunut poliittista tyhjiötä äärioikeiston täytettäväksi. Tyystin ilman ongelmia maan poliittinen eliitti ei kuitenkaan selvinnyt.  Venäjän vallankumouksen tuulet saavuttivat myös Ruotsin, ja eliitti valmistautui vallankumousyritykseen. Poiketen esimerkiksi Suomesta vallankumousta ei kuitenkaan syttynyt. SAP ja ammattiyhdistysliike (LO) ohjasivat mielenosoitukset väkivallattomaan suuntaan. (Berman 2006, 161–162; Larsson & Bäck 2011, 69; Therborn 1992, 16–18.)

Vallankumouksen luoma paine sai kuitenkin aikaan yhteiskunnallisia uudistuksia, ja vuonna 1920 astui valtaan maan ensimmäinen sosiaalidemokraattinen hallitus. Vuonna 1921 Riksdag hyväksyi asetuksen yhtäläisestä äänioikeudesta (aikalaiskuvaa vaalitunnelmista voi katsoa täältä). Aika vaikutti myös puolueen sisällä, ja kommunistit erosivat SAP:stä ja perustivat oman puolueensa. Tästä huolimatta SAP nousi maan suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi, kykenemättä kuitenkaan muodostaan enemmistöhallitusta. Vuosien 1919–1932  aikana Ruotsissa nähtiin kymmenen hallitusta, mikä näyttäytyy poikkeuksellisen riitaisena ja epävakaana aikana maan poliittisessa historiassa. (Berman 2006, 161–162; Larsson & Bäck 2011, 69; Therborn 1992, 16–18.)

article-2012-rostratt_308557373

Maailmansota huononsi neutraalina pysytelleen Ruotsin tilannetta, eikä tilanne ollut juuri parantunut 1930-luvulle tultaessa. Työttömiä oli paljon ja lakkoilu yleistä. Köyhyys vaivasi etenkin vanhuksia ja lapsiperheitä. Syntyvyys oli Euroopan vähäisin, ja vanhojen ihmisten osuus väestöstä puolestaan päivä päivältä suurempi. (Lundberg & Åmark 2010, 160)

Tiuhaan vaihtuvien hallitusten kausi päättyi vuonna 1932, jolloin SAP nousi valtaan Bondeförbundetin tuella. SAP:n halu toteuttaa uudistuksia oli suuri. Poliittinen järjestelmä tutkivine komiteoineen mahdollisti myös muille puolueille keinon vaikuttaa kansankodin perustuksiin. Tämä jaettu päätöksenteko ja vastuu mahdollistivat omalta osaltaan sen, että SAP kykeni pysyttelemään vallassa aina 1970-luvulle asti. Osaltaan seikkaan vaikutti myös se, että puolueen ajama kansankotipolitiikka onnistui luomaan työpaikkoja ja ennennäkemätöntä vaurautta. Politiikan tavoitteena ollut universalismi takasi sosiaalietuudet koko kansalle, jolloin myös vauraampi väestönosa antoi siunauksensa SAP:lle.

Vuoden 1932 vaalimainos lupasi työtä ja ostovoiman kasvua.

Vuoden 1932 vaalimainos lupasi työtä ja ostovoiman kasvua.

Huomenna julkaistaan jatkokertomuksen viimeinen osa! Loppuhuipennuksessa syvennytään ideaan kansankodin takana. Stay tuned!

Lähteet:

Berman, Sheri, The Primacy of Politics. Social Democracy and the Making of Europe’s Twentieth Century. 2006 Cambridge University Press.

Esping-Andersen, Gøsta, The Making of a Social Democratic Welfare State. In Misgeld, Klaus, Molin, Karl & Åmark, Klas, Creating Social Democracy. A Century of the Social Democratic Labor Party in Sweden. 1992 The Pennsylvania State University Press.

Gidlung, Gullan, From Popular Movement to Political Party: Development of the Social Democratic Labor Party Organization. In Misgeld, Klaus, Molin, Karl & Åmark, Klas, Creating Social Democracy. A Century of the Social Democratic Labor Party in Sweden. 1992 The Pennsylvania State University Press.

Larsson, Torbjörn & Bäck, Henry, Governing and Governance in Sweden. Studentlitteratur, 2011, Malmö.

Lundberg, Urban & Åmark, Klas, Social Rights and Social Security: The Swedish Welfare State 1900–2000. Scandinavian Journal of History 26:3, 157–176.

Therborn, Göran, A Unique Chapter in the History of Democracy: The Social Democrats in Sweden. In Misgeld, Klaus, Molin, Karl & Åmark, Klas, Creating Social Democracy. A Century of the Social Democratic Labor Party in Sweden. 1992 The Pennsylvania State University Press.

 

Kansankodin historiaa, osa I

Julistan tämän viikon blogissani hyvinvointivaltion viikoksi. Tämän kunniaksi julkaisen viikon aikana jatkokertomuksen ruotsalaisen hyvinvointivaltion historiasta. Tänään on vuorossa kertomuksen ensimmäinen osa ”Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?”.

 

Kansalaisten koti vai kansainvälisyys?

Ruotsi tuli 1900-luvulla tunnetuksi kansankodistaan. Muun muassa amerikkalaisen journalistin Marquis Childsin mukaan Ruotsi muodosti kylmän sodan jakamassa maailmassa toimivan keskitien kapitalismin ja kommunismin välillä. Tanskalaisen Gøsta Esping-Andersenin klassikoksi muodostuneen hyvinvointivaltioluokittelun mukaan Ruotsi oli malliesimerkki sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltiosta. Sosiaalidemokraattinen malli toimii vaihtoehtona konservatiiviselle ja liberaalille versiolle. Yhtenä omintakeisuutena tälle pohjoismaiselle mallille on universalismi, jossa koko porukka eli useimmiten kansakunta saa samat edut. Tähtäin ei siis Ruotsissakaan ole ollut vain apua tarvitsevien auttamisessa, vaan ennemminkin hyvän ja tasa-arvoisen yhteiskunnan luomisessa. Tätä yhteistä projektia alettiin kutsua poliitikkojen toimesta kansankodiksi (folkhemmet).

Sosiaalidemokratian ja työväenliikkeen historiaan kuuluu vahvasti internationalismi. Marx ja Engels totesivat vuonna 1848 julkaistussa Kommunistisessa manifestissa, että kaikkien maiden proletaarien tulisi liittyä yhteen. Pari vuotta aikaisemmin Engels oli jo todennut, että työväenluokalla oli paikasta riippumatta samat intressit, yhteinen vihollinen ja yhteiset ongelmat. (Hobsbawm 1988, 8) Työväenliikkeen tunnuslauluna 1800-luvulta lähtien tutuksi tullut L’Internationale – kansainvälinen alleviivaa näitä ihanteita yhteneväisestä työntekijöiden luokasta ja kansallisvaltioiden kumoamisesta.

Toki sosialistit eivät olleet internationalisminsa kanssa yksin. Itse asiassa monet 1700- ja 1800-luvun ajattelijoista näki tulevaisuuden ilman valtioita. Kansallisvaltiot näyttäytyivät muun muassa John Stuart Millille ainoastaan välivaiheeksi, ihmiskunta oli matkalla lokaalista globaaliksi.

Kansainvälisyys näyttäytyi vahvasti myös työväenliikkeen ja sosialismin leviämisessä. 1800-luku oli ennennäkemättömän liikkumisen vuosisata, ja kasvava määrä liikkuvista henkilöistä kuului työväenluokkaan. Eric J. Hobsbawm korostaa, että juuri matkamiehet, maahanmuuttajat ja paluumuuttajat olivat erottamaton osa työväenliikettä. Ei ollut myöskään poikkeuksellista, että liikkeen varhaiset johtohahmot saattoivat häärätä useassa eri maassa samanaikaisesti, mistä Rosa Luxemburg näyttäytyy hyvänä esimerkkinä. (Hobsbawm 1988, 9–10.)

solidarity-of-labour

Tämä kaikki herättää ihmettelemään ruotsalaista työväenliikettä. Miten ruotsalainen työväenliike muuntautui ajamaan kansankotia eli siis ruotsalaisen kansan yhteistä valtiota, jossa työväenliike teki yhteistyötä porvareiden kanssa ja salli myös näiden ajaa omia etuaan ? Tämä kansankoti oli tarkasti rajattu, ja sen hedelmät oli tarkoitettu vain ruotsalaisen yhteiskunnan jäsenille. Hylkäsikö ruotsalainen työväenliike kansainvälisyyden jalon aatteen, vai onko se koskaan sellaisesta edes välittänyt ? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan jatkokertomukseni seuraavissa osissa.

Ennen kuin innostumme syyttelemään ruotsalaisia työväenliikkeen harhateille johtamisesta, on syytä vilkaista työväenliikkeen yleisen kehityksen historiaan. Hobsbawm on nostanut esille työväenliikkeeseen liittyneen paradoksin. Ajan saatossa työväenliike onnistui yleisesti saamaan läpi useita yhteiskunnallisia parannuksia ja oikeuksia. Tästä johtuen työväenliike herätti samanaikaisesti kannattajiensa keskuudessa uskoa sekä kansainväliseen liikkeeseen että loi nationalistisia tunteita. (Hobsbawn 1988, 11–16.)

Esimerkkinä Hobsbawm käyttää kotimaataan Iso-Britanniaa, jossa työväenluokka alkoi käyttäytyä kunnon kansalaisen tavoin saatuaan kansalaiselle kuuluvat oikeudet. Tämä selittää miksi työväenluokkaan ja työväenliikkeeseen kuuluneet miehet tarttuivat vapaaehtoisesti aseisiin maailmansodan puhjettua vuonna 1914 ja vannoivat puolustavansa kotimaataan tappamalla toisen maan työväenluokkaan kuuluvia. (Hobsbawm 1988, 11–16.) Tämä kehitys ei varmasti noudattanut Marxin ja Engelsin ajatuksia kansainvälisestä työväenluokasta ja historian kehityksestä.

Englantilaisia vapaaehtoisia Lontoossa 1914.

Englantilaisia vapaaehtoisia Lontoossa 1914.

Voidaankin todeta, ettei työväenliike koskaan esittäytynyt puhtaana versiona Marxin ja Engelsin kirjoituksista. Ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen sai monet sosialistit muuttamaan suhtautumistaan omaan kansallisvaltioon myönteisemmäksi. (Berman 2009, 564–568) Myös ruotsalainen työväenliike oli oma sovelluksensa työväenliikkeiden joukossa. Ja myös siihen vaikutti Hobsbawmin esittelemä paradoksi, kasvavien oikeuksien myötä samaistuminen kansakuntaan tuli helpommaksi.

Huomenna julkaistavassa juttusarjan toisessa osassa tarkastelen tarkemmin ruotsalaisen työväenliikettä. Stay tuned !

 

Lähteet :

Berman, Sheri, The Primacy of Politics. Social Democracy and the Making of Europe’s Twentieth Century. 2006 Cambridge University Press.

Childs, Marquis, Sweden: The Middle Way. 1962 London: Faber & Faber.

Hobsbawn, Eric. J., Working-class internationalism. In van Holthoon, Frits & van der Linden, Marcel, Internationalism in the labour movement 1830–1940. The Netherlands 1988, E.J Brill.

Marx, Karl & Engels, Friedrich, The Communist Manifesto, 1993 Project Gutenberg. Julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1848.