Pyhän Timon uhrautuminen

Sanomalehdet ja poliittinen kenttä spekuloi kesäkuun, lähteekö Timo Soini Brysseliin vai ei. Eilen Perussuomalaisten Joensuussa pidetyssä puoluekokouksessa Soini ilmoitti, että kotimaa ja puolue menevät etusijalle, ja ”Ikea-kalustettu Brysselin-kämppä jää hopealle”. Soinin ilmoituksen jälkeen kokousväki osoitti johtajalleen suosiota seisten ja kiljuen: hän uhrasi oman urakehityksensä maanosan johtavana EU-kriitikkona jäädessään Suomeen ja Perussuomalaisten peräsimeen.

Soini kieltäytyi Brysselin kutsusta. HS 30.6.

Ennen eilistä koko Suomi oli varpaillaan: mitä tekee Timo Soini? Sanomalehdet pitivät spekulointia yllä, ja esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta tasaisesti koko kesäkuun. Lehden eri toimittajien linja oli, että Soini saattaa hyvinkin lähteä. Teemu Luukka kirjoitti 8.6.:

”Tiedon panttaamisessa ei ole kysymys julkisuustempusta, vaan Soini todella miettii vakavissaan lähtevänsä Brysseliin. Jopa niin vakavissaan, että se on aiheuttanut perussuomalaisten eliitissä levottomuutta. Soini on keskustellut aiheesta suhteellisen avoimesti puolueväen kanssa, mutta päätöstään hän ei ole tiettävästi kertonut kenellekään. Todennäköisesti lopullista päätöstä ei edes vielä ole.” (HS 8.6.)

Luukka myös pohdiskeli, että Soinin ura voisi nousta omiin sfääreihinsä Euroopassa: ”Soini voisi hyvinkin nousta EU-kriittisen europarlamenttiryhmän EFD:n johtajaksi. Soinista voi tulla EU-kritiikin kasvot koko Euroopassa, ei vain Suomessa.” (HS 8.6.)

Hesari ei suinkaan ole ainoa. Myös Aamulehti kertoi 18.6., kuinka Timolla on ikävä Brysseliä. Maaseudun Tulevaisuus puolestaan tiedotti 28.6., että ”Euroopassa Soini on ehdolla eurokriittisen populistiliikkeen johtohahmoksi.” Sanomalehdet pyörittivät Soinin todennäköistä uraa johtavana EU-kriitikkona niin paljon, että kesäkuun edetessä se alkoi tuntua jo varmalta tulevaisuudelta.

Kuitenkin on syytä muistaa, että Soini itse aloitti nämä spekulaatiot Ulkopolitiikka-lehdessä toukokuun lopulla. Tämän jälkeen hän piti itse asiaa esillä mediassa (esim. HS 18.6. ja 19.6.) — toimittajien ja asiantuntijoiden avustuksella tietysti. Tämä jännitysnäytelmä nimeltä T. Soinin vaikea päätös huipentui viimeiseen lukuun Uhrautuminen.

Päätöksellään jäädä Suomeen Soini saavuttaa jälleen suosion kannattajiensa keskuudessa. Ajoitus on mitä mainioin, sillä Perussuomalaisten rivit ovat alkaneet rakoilla viime aikoina, ja Soinin kannatus on laskenut ”jytkyn” jälkeen. Hän ei ole myöskään menestynyt gallupeissa, joissa on tiedusteltu kansan suosikkia seuraavaksi pääministeriksi. Nyt Soini on taas huipulla ja hänen asemansa puolueen johdossa on kiistaton. Pakostikin mieleeni tulee vuoden 1961 noottikriisi ja Honka-liitto, jolloin Kekkonen pelasi poliittisen opposition paitsioansaan ja nousi kansakunnan toivoksi.

Timo Soini on politiikkansa opiskellut. Hän tietää katolisena, kuinka suuri rooli uhrautumisella on länsimaisissa tarinoissa: Meillä on Jeesus ja marttyyrit, meillä on Horatius Cocles, Sven Dufva, Jeanne d´Arc, Kekkonen ja Jan Palach. Nyt meillä on Pyhä Timo, joka uhrasi oman uransa puolueensa ja isänmaansa vuoksi.

Mutta oliko Soinilla todellisuudessa mahdollisuus nousta maanosan johtavaksi kriitikoksi, vai oliko tämä suomalaisten journalistien keksintöä? Ja vaikka tulevaisuus EU:ssa olisi lohjennutkin, tällä hetkellä Soinilla näyttää olevan hyvät mahdollisuudet ministerinsalkkuun. Olisiko hänen vaikutusvaltansa EFD:n johtohahmona suurempi kuin pääministerinä, jona Soini haluaa itsensä nähdä tulevaisuudessa?

Vuonna 2009 valittu Euroopan parlamentti. Oranssilla on merkitty EFD:n paikat. Puolue ei ole mikään erityisen suuri EU:n mittakaavassa.

Vaikuttaa siltä, että Soinin ratkaisu pelata Brysseli-kortilla oli tarkkaan harkittua poliittista peliä, jolla hän vakiinnutti asemansa puolueensa johdossa, keräsi mediahuomion itselleen ja samalla teki itsestään marttyyrin ja sankarin.

Fjäder-kohu ja joukkoliikkeen voima

Viikonloppuna suomalaiset saivat ihmetellä Hesarista Akavan Sture Fjäderin ja Eläketurvakeskuksen Jukka Rantalan kannanottoja nuorten työmarkkina-aseman heikentämisestä. Lyhykäisyydessään Helsingin Sanomien uutinen kertoi Fjäderin olevan sitä mieltä, että nuoret saavat potkujen jälkeen helpommin työtä kuin vanhat työntekijät, ja tämän vuoksi firmojen tulisi aina aloittaa irtisanomiset viimeisimpänä taloon tulleista eli käytännössä nuorista työntekijöistä. Päälle viisikymppisillä on vielä matkaa eläkkeelle, muttei syrjinnästä johtuen kysyntää työmarkkinoilla, minkä vuoksi heidän irtisanomisensa on ongelmallista.

”Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kannattaa usein mallin hakemista Ruotsista, niin nytkin. Hänen mukaansa Akava esitti Ruotsin irtisanomisjärjestykseen siirtymistä, kun hallitus keväällä pyysi työmarkkinajärjestöiltä toimenpiteitä työurien pidentämiseksi.

”Rantala on täysin oikeassa. Jos ikärasismia ei saada kuntoon, pitää muuttaa irtisanomisjärjestystä”, Fjäder sanoo.” HS 9.6.2013.

Uutinen tuntuu viestittävän, että viisikymppisten asema tulee turvata nuorten selkänahasta. Jos näyttää siltä, että työmarkkinoilla esiintyy ikärasismia vanhoja kohtaan, asetelma tulee muuttaa päälaelleen, jolloin järjestelmä suosisi vanhoja. Melko absurdia mielestäni. Aiheesta on kirjoitettu jo useampi teksti, joten lähestyn ilmiötä toisesta kulmasta.  Muun muassa Tuomas Saloniemi ja Veikko Eranti ovat pureutuneet Fjäderin lausuntoihin, joten lukekaahan heidän näkemyksensä.

Kuten saattaa uskoa, Fjäderin mielipiteet nostattivat mielipahaa ja huolta nuorissa ja koulutetuissa akavalaisissa. Kannanotto pakotti monet nuoret miettimään, onko mitään mieltä kuulua keskusjärjestöön, jonka puheenjohtaja haluaa huonontaa heidän asemaansa työmarkkinoilla. Myös Akavan sisällä heräsi muutoshenki, ja muun muassa Facebookiin perustettu Akavakapina–sivusto ravistelee keskusjärjestöä:

”Tämä ei käy! Sukupolvien välisen sodan lietsominen ei ole kenekään etu. Rakennettaan yhdessä uusi, parempi Akava. Sture Fjäder saa mennä!” (sic) Akavakapina luettu 11.6.2013.

Bloggaukset ja Akavakapina ylittivät myös uutiskynnyksen. Ja kiinnostavalla tavalla Sture Fjäder peruu tämänpäiväisessä Hesarissa sanojaan. Tai oikeastaan hän vierittää syyn HS:n ja toimittaja Matti Tyynysniemen niskoille. Fjäderin mukaan Akava ei siis olekaan esittänyt hallitukselle irtisanomisjärjestystä. Fjäder onkin ainoastaan omissa nimissään sanonut, että Ruotsin mallin hyötyjä voidaan selvittää. Ja tämäkin silloin, jos mikään muu ei auta ikääntyneiden syrjinnässä. Akava ei siis kannata Ruotsin mallia. Vielä eilen hänen kantansa Verkkouutisten mukaan naapurimaan malliin oli myönteinen, mikäli ikääntyvien tilannetta ei saada muutoin korjatuksi.

Fjäder vierittää syyn HS:lle. Mielipidekirjoitus HS 11.6.

Irtisanomisjärjestys-kohu paljastaa myös Helsingin Sanomien kannan. Yksi lehden kolmesta pääkirjoituksesta paneutuu asiaan. Kirjoituksessa huomautetaan, että nuorilla työntekijöillä, asuntolainoineen ja pienine lapsineen, on edessä ne taloudellisesti haastavimmat vuodet, jotka vanhemmilla työntekijöillä ovat jo takanapäin. Lehden näkökulmasta nuorten ja vanhojen vastakkainasettelu ei ole järkevää ja ikä ei saa määrittää irtisanomisjärjestystä.

Hesarin pääkirjoitus pyrkii kyllä olemaan kuivan tasapuolinen, mutta lehden kanta vahvistuu seuraavalla sivulla. Siellä lehti uutisoi näyttävästi nuorisotyöttömyyden vakavista vaikutuksista. Uutisessa muistutetaan, ettei nuorten massiivisen työttömyyden seurauksena ole ainoastaan hetkellinen ostovoiman väheneminen, vaan ilmiöllä on vakavat seuraukset niin yksilön kuin Euroopankin tasolla.

HS muistuttaa 11.6. nuorisotyöttömyyden kohtalokkaista seurauksista. Onko tämä osittain vastaus Jukka Rantalalle ja Sture Fjäderille?

Fjäder-kohu antaa oivan mahdollisuuden analysoida Akavan, sen jäsenistön ja eri mediatalojen kantoja. Se myös nostaa jälleen kerran esille sosiaalisen median roolin viestinvälittäjänä nykymaailmassa. Mutta ennen kaikkea Fjäder-kohu toimii esimerkkinä joukkoliikkeen voimasta. Sillä, lausuiko Akavan puheenjohtaja älyttömyyksiä vai vääristelikö HS hänen sanojaan, ei oikeastaan ole merkitystä.  Merkityksellistä on, että akavalaiset nuoret käyttivät sitä valtaa, jolle ay-liike on rakentunut ja josta se todella kumpuaa. He kokivat asemansa uhatuksi, toimivat ja saivat viestinsä perille niin Akavaan kuin valtamediaankin! Samaa valtaa käyttämällä keskusjärjestö muuttuu jäsenistönsä näköiseksi.

Ja Sture Fjäderin tulee iloita muiden mukana. Lausuihan hän Ahne sukupolvi -paneelikeskustelussa noin vuosi sitten (jos siis Voima-lehden Susanna Kuparinen ei tällä kertaa vääristellyt hänen sanojaan):

”Meillä syrjäytyy nuorisoa jo peruskoulussa. Ehkä meillä on liian antelias hyvinvointivaltio. No joo, nuoret saa syyttää itseään. Kun he eivät osallistu politiikkaan, niin on ihan turha valittaa, että siellä tehdään päätöksiä, jotka ei heitä miellytä. Osallistumalla voi vaikuttaa.” Voima 2/2013.

Ehkä Sturekin huomasi nuorten halun osallistua, kun hän törmäsi siihen otsa edellä?