Parhaimmillaan historiantutkimus on todella jännittävää! Sellaista se oli muun muassa kesällä 2013, jolloin kirjoitin tilaushistoriaa Pitkäniemen mielisairaalan ammatillisesta järjestäytymisestä. Olimme julkaisseet Nokian Uutisissa ilmoituksen, jossa haimme lähdeaineistoa paikalliseen ay-toimintaan liittyen; ikinähän ei voi tietää, millaisia kokoelmia ihmisillä on kotonaan. Täytyy myöntää, että itse odotin saaliiksi lähinnä vanhoja valokuvia, joten voitte kuvitella ihmetykseni kuullessani, että nokialainen pariskunta halusi luovuttaa tutkimuskäyttöön ammattiyhdistyksen pöytäkirjat vuosilta 1917–1918 !
Pitkäniemen Palveluskunnan osaston pöytäkirjat, joiden olemassaolosta tai säilymisestä ei siis ollut tiedetty yleisesti, oli löydetty 1970-luvulla omakotitaloremontin yhteydessä. Kirja oli piilotettu nokialaisen mökin vintin välikattoon yhdessä ruudin, valokuvien ja sytytyslangan kanssa. Minä pääsin ensimmäisenä historioitsijana analysoimaan tätä dokumenttia. Huikeaa!
Uskomattomalta tuntunut lähdelöytö tarjosi minulle tutkimuksellisesti paljon. Pitkäniemen sairaalan sisällissotaa oli toki käsitelty aikaisemminkin, mutta lähinnä sairaalan johdon näkökulmasta. Pöytäkirjat mahdollistivat uudella tavalla ammattiyhdistyksen ja johdon näkökulmien vertailun.
Pöytäkirjat tarjosivat tietoa siitä, mitä paikallinen ammattiosasto ylipäätään oli tehnyt, millaisia keskusteluja sen kokouksissa oli käyty ja mitkä asiat osasto näki toiminnassaan tärkeiksi. Mutta sivut paljastivat myös kansalliset ja kansainväliset vaikutteet Pitkäniemen osaston toiminnan takana: pyörää ei todellakaan keksitty osastoa perustettaessa uudelleen, eikä (työ)taisteluihin ryhdytty ilman laajempaa tukea tai ideologista vakaumusta.
Pöytäkirjojen sivuilta nousi esille useita eri nimiä, joiden pohjalta rakensin hahmotelman ammattiosaston ydinpiiristä ja suhdannejäsenistä. Vertaillessani ydinpiiriin kuuluneiden nimiä Suomen sotasurmat 1914–1922 -projektin tietokantoihin, pystyin selvittämään kuinka valkoinen terrori kohdistui pitkäniemeläisiin ammattiyhdistysaktiiveihin.
Ammattiyhdistysliikkeen suhdeverkosto (Teräs 2001, 312)
On mielenkiintoista pohdiskella, millaisia tunteita pöytäkirjat piilottaneella Oskari Pajusella on keväällä 1918 pyörinyt mielessään. Samaan aikaan kun sairaalassa selvitettiin työntekijöiden osallisuutta vallankumoukseen ja työntekijöitä irtisanottiin ja pidätettiin agitoinnin perusteella, Pajunen piilotti nahkakantisen kirjan kotiinsa. Ammattiosaston omaisuus oli julistettu kielletyksi, ja tuollaisen materiaalin hallussapidosta olisi hyvinkin voinut saada kuolemantuomion. Lisäksi pöytäkirjojen sivuilla mainitut kollegat olisivat niin ikään olleet hengenvaaraassa. Olen pohtinut tarkemmin näitä pöytäkirjan herättämiä monipuolisia tunteita tiedelehti Hybrikseen kirjoittamassani reportaasissa.
Tarinan opetuksena todettakoon, ettei ikinä voi tietää, millaisia aarteita lymyää mummolan vintillä tai isosedän jäämistössä. Löytyneet aarteet eivät välttämättä tee löytäjästään rahallisesti lottovoittajaa, mutta esine saattaa kätkeä itseensä paljon symboli- ja tunnearvoa ja kadonneeksi luultua tietoa. Joku iloisesti yllättyvä historioitsija saattaa saada esineestä vaikka kuinka paljon analyysiä irti. Ja ainakin Pitkäniemen pöytäkirjojen tapainen löytö tarjoaa niin löytäjille kuin myös muille lähipiiriläisille huiman elämänkestävän tarinan, jota voi sitten kerrata kahvipöydässä, kulmakuppilassa tai vaikka täällä somessa.
Kaivakaa siis metallinpaljastimenne ja kaivauslastanne kaapin perältä ja pitäkää silmänne auki kadonneiden aarteiden varalta!
Lähteet:
Teräs, Kari, Arjessa ja liikkeessä. Verkostonäkökulma modernisoituviin työelämän suhteisiin 1880–1920. Bibliotheca Historica 66, SKS, 2001 Helsinki.
Yhteiskunnan lastuja 